Charlie don´t surf!

Aloha!

Päästiin käymään Camburi-biitsillä pari viikonloppua sitten. Reissu oli tosi mukava ja opetti meille paljon Brasilian luonnosta ja ympäristöstä. Menimme Roberton autolla, hän treenaa myös Demianin salilla. Ajoimme Pohjoisrannikkoa pitkin kohti Rio De Janeiroa noin kaksi tuntia ja olimme perillä. Matka kulki kaupungin läpi motaria pitkin ja ohitimme yhden tullin. Pian tullin jälkeen, maisemat alkoivat vaihtua viidakokkomaiseksi.

Maantie Rion suuntaan kulki pienien vuorien välistä. Välillä tie kulki maasiltoja pitkin, sillä korkeuserot olivat niin suuria, ettei autolla olisi päässyt niin jyrkkää mäkeä ylös. Lisäksi ajoimme ainakin kolmen, noin 1-3 kilometriä pitkän tunnelin läpi. Tunnelien suut olivat vuorten kyljissä kiinni, ja ne näyttivät esihistoriallisilta, siltä aluskasvillisuus rehotti ja korroosio oli värjännyt rakenteet vanhan näköiseksi. Matka oli kuin toiseen maailmaan, maisemat näyttivät niin epätodellisilta. Luonnon ja kasvien valtaamia, ihmisen muovaamia rakennelmia sumuisten vuorien ja viidakon keskellä. 

Korkeusvaihtelut vähentyivät kun lähestyimme rantaa. Kävimme syömässä paikallisessa meriruokaravintolassa. Kun nousimme autosta, huomasimme heti kuinka ilmanlaatu oli erilainen. Ilma oli todella, todella raskas ja lämpimän märkä. Ihan kun olisi siirtynyt sisältä autosta suoraan kasvihuoneeseen. Alla kuvissa ravintola edestä ja näkymä terassilta. Roberto oli paikan kanta-asiakas ja pian tarjoilija toi pöydän täyteen ruokaa. Taas kerran täytyy kehua paikallista ruokaa. Ruokalajit erottuivat toisistaan kivasti ja vedettiin ittemme taas kerran ähkyyn.

Äyriäisiä ja muita mereneläviä

Tää oli jotain hyvää kalaa

Kalaliemestä tehty kastike

Tää tais olla mun lautanen

Koko päiväksi oli luvattu pilvistä säätä ja sadetta. Kuinka ollakkaan, aurinko alkoi paistaa pilvien lomasta kun pääsimme perille rannalle. Kävelimme rannan päästä päähän, ja kävimme eräällä "saarella" johon pääsi rintaa myöten kahlaamalla. Selvisi, että nousuveden aikaan salmi on saari ja laskuveden aikaan se on osa rantaa. Lopuksi kävimme uimassa ja katseltiin kun surffaajat ratsastivat aalloilla. Hieno päivä.

Artulla oli taas vaihteeksi voittaja-olo

Brasilian valkosin mies

Kävelimme rantaviivaa pitkin rannan toiseen päähän asti. Rannalla oli vain vähän porukkaa, koska säätiedot olivat ennustaneet pilvistä. Rannalla näkyi silti muitakin, pääosin surffaajia jotka kehuivat päivän aaltoja vuoden parhaiksi.

Tarkkasilmäiset voi bongata surffaajia odottamassa aaltoja.

Oli helppo hymyillä

Lisää kuvaa salmelta.

Pelkäsin käärmeitä aina kun piti mennä viidakkoon.

Be coconut water my friend

Kun olimme kiertäneet rannan päästä päähän ja uineet meressä, päätimme mennä lepäilemään Robertin beach houselle. Kämppä, tai pikemminkin lukaali, sijaitsi parin kilometrin päässä rannalta, keskellä viidakkoa. Viidakon keskellä sain taas pelätä käärmeitä, mutta emme nähneet ainuttakaan villieläintä.

Torkkujen jälkeen kävimme vähän shoppailemassa tuliaisia ja sitten lähdimme takaisin São Pauloa kohti, toki Mäkkärin kautta (eka Mäkkireissu brasiliassa, oli hyvää ja terveellistä.)

Ens kerralla lisää jiu jitsua. Nyt hyvää yötä.

-Tuomas